Meidän historiamme

Perinteet vuodesta 1765:
Rakkaus terveellisiin elintarvikkeisiin ja vuodesta  1965 eläinruokien valmistusta.

Baijerilaisen Interquell- perheyrityksen juuret ulottuvat jopa vuoteen 1765.

1800- luvulla kaikki alkoi viljamyllystä, Wehringenin Singold-joen varrella. 1950- luvulla tuli uraa uurtava uudistus.
Uudenlaisten tekniikoiden ja koneiden avullla voitiin aloittaa viljahiutaleiden valmistus, jotka yhdessä kuivatun lihan kanssa muodostivat ensimmäisen koirien kuivatäysravinnon.

Reseptejämme, sisältöjä ja lisättyjä ainesosia on kehitelty vuosien varrella uusimpien tieteellisten tutkimusten pohjalta, jatkuvasti eteenpäin.

Kasvuvauhti on tehnyt Happy Dog tuotteista tunnettuja maailmanlaajuisesti.
Happy Dog ei ole pelkästään tunnettu Saksalaisissa lemmikkitarvikemyymälöissä vaan koko Eurooopassa, yksittäisissä Aasian maissa, Afrikassa ja Etelä-Amerikassa.

HappyDog on ollut vuodesta 2015 Saksan myydyin koiranruoka.

On itsestään selvää, että tuotamme tästäkin eteenpäin kuivaruokaamme perinteitä vaalivassa perheyrityksessämme Bayerin Wehringenissä.

 

Happy Dog- virstanpylväät

1765 - "Vanha mylly"

Historiallinen peruskivi muodostui Müllerin perheelle vanhan myllyn ostamisesta ja Nikolaus Müllerin startatessa toiminnan, samalla paikalla, jossa nykyäänkin yritys Interquell toimii, Happy Dogin valmistaja, Singold -joen varrella.

1951 - Perunahiutaleet

Edmund Müller valmisti ensimmäiset perunahiutaleet. Erinomaisen sulavuuden ja varastointiominaisuuksien vuoksi, hiutaleet toivat huomattavan parannuksen viljelijöille karjan ruokinnassa.

1965 - Ensimmäinen koiranruoka

Nimellä ”Müller´s Hundenahrung” (Müllerin koiranruoka) aloitettiin  ensimmäisen koiranruoan valmistus, joka koostui hiutaleista ja märkäruoasta.

1970 - Happy Dog

Edmund Müller kehitti ensimmäisen korkean sulavuuden omaavan täysravinnon koirille, joka koostui kuivalihasta, maissihiutaleista ja vihanneksista.
”Müller´s Hundenahrung” nimi vaihtui ”Happy Dog” tuotenimeksi.

1973 - Vienti

Happy Dog koiranruokaa vietiin ensimmäistä kertaa ulkomaille: Itävaltaan ja Tanskaan.

1975 - Ensimmäiset kroketit

Ensimmäinen extruder koirien – ja kissojen ruokintaan krokettimuodossa käynnistyy ja tuotantoa täydennetään tähänkin asti käytetyillä hiutalevalmisteilla.

1987 - Georg Müller

Seitsemännessä polvessa  Georg Müller (Dipl. oec.) astuu perheyrityksen johtoon 1988, yrityksen perustajan kuoleman vuoksi.

 

1992 - Ensimmäiset kroketit- täysravinto

Happy Dog NaturCroq-sarja oli ensimmäinen täysravinto kroketttimuodossa, jonka yritys Interquell toi markkinoille.

2000 - Premium-tuotteet

Happy Dog nousi lohi &  kaniinilla koiranruokinnan supreme -segmenttiin. Ensimmäiset Suprem-tuotteet olivat Irland, Toscana ja Uusiseelanti.

2001 - Happy Cat

Interquell kehitti ensimmäiset kuivaruoat kissoille, näin syntyi Happy Cat.

2004-2006 Tuotantolaitoksen kasvu

Uusi toimstorakennus, kaksi extruderia lisää ja siilotorni valmistuivat. Näin saatiin tuotantokapasiteetti 200 tonniin päivässä.

2009 - Innovaatio

Happy Dog Supreme Africa on maailmanlajuisesti ensimmäinen koiranruoka, jossa on käytetty strutsia proteiininlähteenä.
Jokaisesta myydystä pakkauksesta lahjoitetaan 2% Afrikaan SOS-lapsikyliin. Tähän päivään mennessä, lahjoitusta on kertynyt yhteensä 1,8 mijoonaa euroa!

2015 - Erikoisliikesuosikki

Happy Dogista tuli johtava koiranruokamerkki Saksalaissa lemmikkien erikoistarvikeliikkeissä, kategoriassa kuivaruoat.

2018 - 8. sukupolvi

Annika ja Andreas Müller astuivat perheyrityksen sisään.

2018 - 100% ympäristöneutraali

Goood koiranruoasta tuli ensimmäinen Premium koiranruoka Interquellissa, joka on täydellisesti ympäristöneutraali, pellolta krokettiin asti.

2019 - Viennin laajeneminen

Rakastettua Premium-eläintenruokaa viedään 75 maahan ja 4 kontinenttiin.

2019 - Arvostus

Happy Cat Juniorista tuli Saksan ”FutterTester.de” – testissä vuoden tuote 2019.

2020 - Kapasiteetin lisäys

Tuotantolaitteiston lisäämisellä, pystymme käsittelemään myös raakoja ja tuoreita raaka-aineita. Lisäyksellä pääsimme 320 tonnin päiväkapasiteettiin.

2020 - Vuoden tuote

Kolme tuotetta sai  ”FutterTester.de” testissä arvostusta 2020 ja ”vuoden tuote” nimikkeen:
Happy Cat Bio kategoriassa kissan märkäruoat, Happy Dog Soft Snack koirien välipaloissa ja Goood ”Freilandlamm” koirien kuivaruoissa.

2021 - Tuotekehitys

Happy Cat- tuotteissa parannettiin reseptiikkaa ja pakkaukset saivat uuden ulkoasun.

2021 - Laatuleima

”Futtertest” vakuuttui uudesta vegetaarisesta sortista ”Intia” arvosanalla 9,3 kymmenestä.

2021 - Vuoden tuote

Parhaat vuoden tuotteet 2021 Saksalaisessa ”FutterTester.de” olivat: Happy Cat Culinary kissojen kuivaruoissa ja
Happy Dog fit & vital Medium Adult koirien kuivaruoissa.

2022 Penturuokatesti

Uusimmat sortimentit Happy Dog Young- sarjassa arvotettiin testissä arvosanalla ” erittäin hyvä”.

2022 - Arvostus

Pet- kategoriassa ”vuoden uutuus” 2021/2022 oli Happy Dog Sensible India

Haluatko tietää enemmän Happy Dog - tuotemerkistä?

Meidän filmimme antaa sinulle mahdollisuuden kurkata sisään yritykseemme Interquell, tervetuloa!